18.3.23 alkoi SM-kädenvääntökilpailut Kurikka Hotellissa. Osallistuin uuden lajiharrastukseni kisoihin reilun kuukauden treenaamisen jälkeen. Lauantaina oli vasemman käden vääntökisat ja sunnuntaina väännettäisiin oikealla kädellä. Kesken vääntötilanteen kaikki pimeni. Sydämeni oli pysähtynyt enkä hengittänyt enää. Elvytykseni aikana koin seuraavanlaisen kokemuksen. Olin fyysisesti kuollut ja, kun fyysiset silmät sulkeutuvat, avautuvat saman tien hengelliset silmät. Istuin isossa odotussalissa, aivan kuin lentokenttä- tai laivaterminaali. Odotussalissa oli kaksi ryhmää jaoteltuna ja minä näin edessäni kaksi isoa ovea. Toisen takaa oven raosta loisti valtava kirkkaus ja toisen oven takana oli synkkä pimeys.
Erikoista oli, että salissa kaikki oli ikään kuin vapaata. Kuulin toisten ihmisten puheet ja osasin lukea ajatukset. Kukaan ei voinut peittää mitään toiselta. Huomasin ja näin valtavaa liikehdintää pimeälle ovelle. Tunsin hengessäni suurta surua näistä ihmisistä. Aivan kuin heiltä olisi viety järki. Heidän puheensa oli niin rienaavaa ja he iloiten, jopa tanssiaskelin, kulkivat kohti pimeää ovea. Kun näin tuttuja kasvoja pimeän oven jonossa, suruni kasvoi entistä suuremmaksi. Sain nähdä ja kuulla hiukan pimeän oven taakse. Oli kauheaa nähdä paljon addiktion omaavia ihmisiä ja kuulla kamalaa kiduttavaa ääntä. Näin ruoka-addiktiosta kärsivän edessä valtavan herkullisia ruokia, mutta tämä ihminen ei voinut syödä ruokia. Ojentaessaan kätensä näitä ruokia kohden, käsi meni ikään kuin ruokien läpi. Ymmärsin, että joutuvat ikuisesti kokemaan sitä.
Siinä ryhmässä, jossa olin, oli erittäin tarkka "turvatarkastus". Kaikki oli paljastettua ja avointa. Ei voitu peitellä tai kätkeä mitään. Suuri Herran pelko valtasi minut. Ajattelin ja sanoin myös ääneen jollekin: "En ole lainkaan varma, pääsenkö tuon kirkkaan oven taakse." Kun olin ihan oven edessä, seuraavana vuorossa, oma isäni, joka 11 vuotta sitten pääsi kotiin, tuli minua vastalle. Juttelimme ja halattiin isäni kanssa. Silloin ymmärsin, että pääsen Taivaan ihanuuteen. Siinä samassa Herra Jeesus tuli luoksemme ja sanoi: "Saat jatkoajan ja tehtävän, joka on helppo. Kerro tästä hetkestä ihmisille."
Seuraava muistikuva on, kun makoilin sairaalan sängyllä ja oma perhe, Maarit, Kia, Kim, Nea ja Aksu, olivat ympärilläni. He olivat kovin säikähtyneitä ja herkistyneet. He kertoivat, että olin saanut sydänpysähdyksen ja, että minut oli tuotu Seinäjoen sairaalan teho-osastolle 27 minuutin elvyttämisen jälkeen. Olin aivan ihmeissäni. Muistin tyttöjen lähteneen edellisenä päivänä Jyväskylään ja nyt he olivatkin Seinäjoella. Kysyin: "tulitteko Jyväskylästä tänne autolla?" Tytöt vastasivat myöntävästi. Sanoin Maaritille, että nyt annetaan bensarahaa tytöille. Huomasin, että tytöt herkistyivät entistä enemmän. Myöhemmin Nea olikin kahvilassa muulle perheelle sanonut: "Iskä oli melkein kuollut ja heti murehtii, miten muut pärjäävät.
Seuraavan päivänä, kun puhuimme tilanteesta lisää, selvisi Jumalan ihmeet ja merkit. On hämmästyttävää, miten pikkutarkkaa Jumalan aikataulu on. Maarit oli tuonut minut Kurikkaan ennen kisojen alkua ja palannut takaisin kotiin. Tytöt olivat Jyväskylässä lähteneet ostosreissulle. Nean ajaessa autoa, Kia oli avannut puhelimen ja Facebookin, edelleenkään Kia ei tiedä, miksi niin teki. Facebookissa oli Kialle heti avautunut livestreamlähetys kädenväännön SM-kilpailuista, vaikka Kia ei seuraakaan Kädenvääntöliittoa eikä muutakaan kädenvääntöön liittyviä FB-sivuja. Livestreamistä Kia näki tutut lenkkarit miehellä, joka makaa maassa ja kuulee kysyttävän: "Aki kuuletko." Tämän jälkeen lähetys katkeaa. Kun Kia tajusi, että iskälle on sattunut jotain ja makaa maassa, hän pyysi Neaa etsimään puhelimestaan Maaritin numeron ja soittivat Maaritille heti. Maarit lähti välittömästi ajamaan Kurikkaan. Samaan aikaan Jumala laittoi Nean sydämeen rauhansa ja uskon varmuuden, että iskä selviää. Iskä on vahva, hän on taistelija. Tytöt lähtivät ajamaan kohti Pohjanmaata ja Nean saaman yliluonnollisen levon ansiosta, hän pystyi ajamaan rauhallisesti.
Kun Maarit saapui Kurikan hotelliin, oli aula täynnä ihmisiä. Maarit näki nopeasti, että en ollut muiden ihmisten joukossa. Hän lähti kohti salia ja, kun hänet päästettiin salin puolelle, oli hän nähnyt, että makasin maassa ja minua elvytettiin. Maarit otti puhelinyhteyden tyttöjen kanssa ja kertoi, mitä oli meneillään. Maarit oli tullut luokseni ja alkoi heti rukoilla. Ensihoito oli tullut hetkeä aiemmin paikalle ja pian saapui myös lääkäriambulanssi. Lääkärille kerrottiin, mitä oli tehty siihen mennessä. Aika kului ja, kun Maarit laskeskeli, että elvytystä oli kestänyt jo yli 20 minuuttia, hän tajusi, että alkaa olla kriittiset vaiheet. Lääkärin pyytäessä nukutusaineet- ja välineet, Maarit oli silitellyt jalkojani ja pyytänyt: "Aki, tule vielä takaisin." Tämän jälkeen olin alkanut äännähdellä ja sanoa jotain. Lääkäri oli kysynyt, tiedänkö missä ollaan ja olin vastannut, että kädenvääntökisoissa Kurikassa. Lääkärin tiedustellessa vointiani, oli vastannut: "Olo on kuin Paavo Nurmella." En itse muista näitä puheita enkä myöskään ambulanssimatkaa sairaalaan.
Saan olla kiitollinen jokaisesta uudesta päivästä. On erittäin tärkeää, että elämme kuuliaisina Jumalalle. Tulisi muistaa aina, että kuuliaisuus on parempi kuin uhri. Aika on lyhyt. Nyt on aika laittaa pois kaikki, mikä estää perille pääsyn. Vain se, joka on Jeesuksen istuttamaa, vie perille. Toisinaan kuulee puhuttavan, että kuolinvuoteella ehtii tehdä tilit Jumalan kanssa selviksi. Siihen ei voi tuudittautua, lähdön hetki voi yllättää. Minulla ei ainakaan ollut aikaa pyytää Jeesusta avuksi, kun kaikki oli jo ohi.
Rakkaudella Aki
Ps. halutessasi saat jakaa tämän vapaasti
