Vahvuuteen sairastunut auttaja

24.06.2008 00:00 (Päivitetty: 04.05.2011 20:56)(Kirjoitus Pohjalaiseen)

 

Vahvuuteen sairastuneen auttajan tunnistaa siitä, että hän haluaa säilyttää kontrollin ja kaikki langat käsissään. Hän ei uskalla kohdata omaa heikkouttaan, koska pelkää hylkäämistä.

Usein vahvuuteen sairastuminen ilmenee myös pakonomaisena tarpeena auttaa. Se on kykenemättömyyttä olla läsnä ilman naamioita, rooleja. Se on kyvyttömyyttä kohdata toinen ihminen. Tämä on tietysti alitajuista. Sen nousemista tietoisuuteen estävät monet puolustusmekanismit, kuten kieltäminen ja projisoiminen eli syiden vierittäminen jollekin toiselle.

Vahvuuteen sairastuminen on syntynyt siitä, että ei ole saanut olla tarvitseva ja heikko, on pitänyt pärjätä. Lapsi luo itselleen lapsuudessaan tietyn roolin, jolla hän pärjää omassa perheessään. Rooleja voivat olla näkymätön-, kiltti-, pelle-, seuranpitäjä-diplomaatti, suojelija tai vahva lapsi. Ne tulisi tiedostaa aikuisuudessa, ja niistä olisi hyvä vapautua, sillä ne estävät ns. terveen kasvun ja kehityksen.

 Vahvuuteen sairastunut, jolla on jäänyt lapsuuden rooli päälle, on alkanut rakentaa minuuttaan väärille perustuksille. Sillä kyse on monen asian kieltämisestä omassa itsessään, ja sitä kautta muidenkin elämässä. Jostain syystä vahvuuteen sairastunut auttaja on joutunut olemaan näin vahva selviytyäkseen.

Vahvuuteen sairastunut ei osaa kuunnella toista ihmistä. Vaikka asia rautalangasta väännettäisiin hänelle, se ei hänelle valkene. Tästä seuraa kyvyttömyys kohdata toinen ihminen, koska sisällä on vahvat omat asenteet ja sisäinen lepo ja tyyneys ovat tuntemattomia. Hän auttaa muita "omalla tyylillään", vaikka se olisi ristiriidassa ympäristön toiveiden ja tarpeiden kanssa.

 Väärä vahvuus ei tunne omaan itseensä katsomista, se on toista ylempänä, väärällä tavalla vahva. Tyypillistä on myös virheiden asettelu naapurin reppuun. Hänelle pätee sanonta: "se, mitä ei tunnusteta ja myönnetä, sitä ei ole olemassa".

Kyse on myös tunteiden kieltämisestä. Kun hän kieltää muilta sen, mihin ei itse pysty. samalla hän kieltää tarpeensa, unelmansa ja toiveensa (Salme Blomster; Levottomuudesta rauhaan). Kokiessaan itsensä hyvin voimakkaasti auttajaksi ihminen paljastaa jotain omasta asenteestaan. Auttajana on nimittäin aina toisen yläpuolella, ja tiedostamattomasti halveksii autettavaansa.

Näin auttaminen saattaa olla kykenemättömyyttä kunnioittaa toista ihmistä erillisenä ja vastuullisena olentona. Se on toisen halveksimista ja sokeutta hänen ihmisarvolleen - hyvin naamioitunutta omahyväisyyttä. Vahvuuteen sairastunut usein pukeutuu ekspertin asuun ja jopa tarvitsee toisen heikkoutta pitääkseen yllä illuusionsa omasta vahvuudestaan ja erinomaisuudestaan.

 Heikkoutensa hyväksynyt uskaltaa olla se, mikä on. Terveesti itsensä hyväksyvän ja kypsän auttajan ei tarvitse lunastaa omaa arvoaan auttamistapahtuman kautta, koska hänellä on jo arvo sinänsä. Hän vapautuu kohtaamaan sen, joka on tullut apua etsimään.

Terve vahvuus ilmenee nöyryytenä, ja kypsä auttaja ymmärtää oman rajallisuutensa auttajana. Hän tietää, ettei ole jumala. Näin terveellä auttamisella on aina terveet rajat. Rajojen ymmärtäminen, kunnioittaminen ja hyväksyminen on oleellinen ja tärkeä osa onnistunutta auttamista. Siten auttaja viestii ymmärtävänsä oman asemansa sivustatukijana sekä toisen yksilöllisyyden kunnioittamisena. Todellisessa kohtaamisessa auttajan tarve vähenee ja autettavasta tulee tapahtuman subjekti, pääasia.

Jos nämä realiteetit ohitetaan, tulee auttamisesta surkeaa puoskarointia ja toisen elämän mestarointia. Silloin auttaja syyllistyy vain omien halujensa toteuttamiseen auttamisen nimissä.

 Vääränlainen auttaja korostaa omaa itseään ja kiillottaa omaa pyhimyskehäänsä heikompien suurena sankarina. Hän ei kykene oman työnsä objektiiviseen tarkasteluun, vaan loukkaantuu siitä, ettei hänen sallita auttaa hänen omilla ehdoillaan. Hän ei sopeudu auttamisen rajoihin. Tästä kaikesta on tunnettu kirjailija ja terapeutti Tommy Hellsten kirjoittanut kirjassaan Ihminen tavattavissa.

Kannattaa katsoa ja miettiä, keitä laskee oman reviirinsä sisälle, jos on avun tarpeessa. Itseään on lupa suojella ja kunnioittaa. Siitä kaikki lähtee, että pitää omasta hyvinvoinnistaan huolta ja ottaa täyden vastuun. Vääränlaisen kiltteyden nimissä ei tarvitse sietää huonoa kohtelua.

Tarja Kaipainen Vaasa
http://www.youtube.com/watch?v=0rtlJaNfDFY