Sisältö:

Sisältö:
Tästä keskeltä löytyvät ajatelmat, runot ja omat terveiset

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Veeran mietteitä elämänkaaresta ja vanhentumisesta

Vanhentuminen koskee jokaista. Perheenäiti odottaa innolla, että vuoden ikäinen taapero oppisi kävelemään ja puhumaan.

Teini-iässä odotti kuumeisesti 18-vuotis syntymäpäiväänsä, jotta voisi virallisesti astua aikuisten maailmaan.

Vuodet 17-28 olivat oman minuuden rakentamisen vuosia ja herkkää aikaa. Silloin useimmat solmivat parisuhteen ja perustavat perheen.

Ikävuodet 30-40 kuluvat perheen ja oman ammatillisen kasvun parissa. Joskus nuorena solmitut liitot tai muut syyt saattavat suistaa toimimattomia avioliittoja eroon.

Vuodet 40-50 ovat olleet ainakin minulla elämäni parasta aikaa. Ne ovat olleet henkisesti seesteisiä vuosia, sillä omat asiat on saatu ratkottua ja omasta elämästä on tullut itselle sopivaa, minun näköistä elämää. Lapset pärjäävät omillaan ja vanhemmat ovat vielä suhteellisen terveitä.

Vuosina 50- 60 useimpien omat vanhemmat alkavat ikääntyä ja heidän terveys saattaa pettää. Näin kuvioihin tulee omista vanhemmista huolehtiminen ja heidän arkensa helpottaminen yhteiskunnan avun keinoin, jollei itsellä ole mahdollisuutta auttaa heitä.

Vuodet 60-90 ovat omaan vanhuuteen astumisen ja valmistautumisen vuosia, sekä nyt viimeistään omaan rajallisuuteen heräämisen vuosia. Emme ole täällä ikuisesti. Jokainen kuolee joskus, täältä ei selviä hengissä. Itseäni auttaa oma hengellinen vakaumus ja usko Herraamme Jeesukseen Kristukseen. Tiedän, että kristittynä olen matkalla takaisin Taivaallisen Isän luokse. Ja tämä iankaikkisen elämän toivo ja varmuus tuo mukanaan voimia jaksamiseen varsinkin pilvisinä ja kivikkoisina päivinä.

Meille on annettu elämä lahjaksi, ja haasteeksi, jossa meidän tulee tehdä oma osuutemme. On suostuttava kasvuun aikuiseksi myös tunnetasolla. Omaan osuuteen kuuluu vastuunottaminen omasta elämästään, sitä ei voi sysätä muiden kannettavaksi. Muutoin ihmisestä tulee toisia velkova ja tyytymätön, joka syyttää kaikesta muita ihmisiä.  Veera


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajatuksesi ovat minulle tärkeitä.