Saimme olla hänen luonaan viikolla, jolloin isäni oli hereillä; hän hymyili, ja piti minua kauan kädestä kiinni. Tiesin, että ne olivat hyvästit.
Isänpäiväiltana isä nukkui raskaasti hengittäen, tiesin, että isä ei enää kauan elä. Yöllä hoitaja soitti ja kertoi isäni nukkuneen rauhallisesti pois klo 24:15. Suru oli valtava.
Mutta sen yläpuolella on toivo jälleennäkemisestä. Isäni suhtautuminen hengellisiin asioihin muuttui, kun hän asui vielä omassa kodissaan noin neljä vuotta sitten. Hän kertoi minulle keskusteluistaan Herran kanssa. Hän sanoi, että uskonasiat ovat hänelle tärkeitä ja hänen sydäntään lähellä.
Kun isä sitten muutti palvelutaloon asumaan, juttelimme näistä taivasasioista, ja sovimme tapaavamme kerran taivaassa elämänpuun juurella :) Nämä tapahtuneet asiat vievät surultani pahimman kärjen pois.
Myös se lohduttaa, että minulla on ollut maailman parhain isä, hänestä jää hyvät muistot, niin minulle kuin lapsillenikin. Isä oli pidetty myös ystäväpiirissään ja sukulaisten keskuudessa. On ollut lohduttavaa saada puheluita ja osanottoja heiltä. Surunkin hetkillä meitä kannetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ajatuksesi ovat minulle tärkeitä.