Selailin nettiä ja yhtäkkiä löysin Ryttylä aikaisen ystäväni blogin, joka kosketti minua. Tahdon jakaa sen täällä teidän kanssanne.
Lea kirjoittaa blogin johtoajatuksen näin:
"Välittämisen ja arvostuksen askelissa:
Kunnioita minuutta
Mitä se on?
Meidän tulee
arvostaa, kunnioittaa ja rakastaa
elämää, ihmistä ja Jumalaa niin
ettemme halveksi omaa emmekä
toisten minuutta
emme kohtele huonosti
tee vääryyttä
alista
tai vähennä ketään
vaan arvostamme ja kunnioitamme
jokaisen ainutlaatuista persoonallisuutta
autamme ja tuemme
kaikkien sisäistä herkkyyttä
ja pidämme jokaisen minuutta
kauniina
rakkaana
ja tärkeänä."
Ilon jalat 
Kahdessa edellisessä blogissa olen pohtinut iloa, ensin ilon pukua ja sitten ilon käsineitä.
Mutta eihän ilo ole jokin tietty vaate tai vaatekappale. Ilo on tekemistä, mieltä, tunnetta. Se ei ole asenne, mutta siihen sisältyy asenteellista suhtautumista, ilon suomista osaksi elämän arkea. Ilo on joka tapauksessa aktiivisuutta. Ilon jalat toteuttavat ilon askeleita.
Ilon jalat tarkoittavat mielestäni kahta eri asiaa. Tai, kahta eri lähestymistapaa, näkökulmaa.
Ensiksi. Teen jotakin mikä tuottaa iloa. Olen itse aktiivitoimija. Olen osallisena siihen, että jokin tekemiseni myötävaikuttaa ja synnyttää ilon. Siis, jalkani ovat tavallaan hereillä tekemään ilojuttuja. Tai, minulla on ilokädet tehdäkseni käsilläni iloa tuottavia asioita.
Toiseksi. Ilon jalat tarkoittavat sitä, että ilo saa minut tekemään jotakin. Siis, olen niin ilossa, että ilo synnyttää ja sytyttää minut. Koen ilon tunteen syvää pulputtavaa riemua ja tuo ilo purkautuu aina kehossani asti. En pysy paikallani. Hypin silkasta ilosta. Koen iloa niin merkittävällä tavalla, että nauran. Siis, ilotunne saa minut tekemään ja toimimaan, olevaan aktiivinen kehoni jokaista solua myöden.
On tämä ilo ihmejuttu. Kylvämmekö sitä? Annammeko ilon kasvaa? Ilohedelmien tulisi näkyä, kuulua ja tuntua kaikkialla, eikä jäädä niukaksi ja kuivuvaksi käppyräksi.
Huolehditaan siitä, että ilo saa tänään tulla lähelle, aina ilosiiviksi, lentääksemme ja antaaksemme siipien kantaa.
Ilon käsineet 
Mitä ilon käsineet ovat?
Käsineitä kun voi olla monenlaisia. Mummon kutomat tumput. Käsityökerhon koristekuvioiset. Työmiehen paksut rukkaset. Siivojan muovihanskat. Museovirkailijan puuvillakäsineet. Juhlapukeutumiseen kuuluvat pitkävartiset. Pitsiset kämmekkäät. Kyllä käsineitä löytyy.
Mutta entä ilon käsineet? Miltä ne näyttävät?
Ilo on mielestäni ilmavaa. Siinä on tilaa liikkua, hyvien tunteiden lennellä ja liidellä. Ilo on lähteen pulppuamista. Ei iloa voi laittaa vaatekappaleeksi tai käsineeksi, vaikka kyllä nekin voivat tuottaa ilon ja mielihyvän tuntua.
Kuitenkin ilon käsineen voi laittaa käteensä. Ilon käsine on sitä, mitä teen käsilläni. Toisille, itselleni, siinä ympäristössä missä toimin ja elän. Voin tehdä käsilläni jotakin ja kutsua iloa esiin.
Ilokädet tarttuvat puhelimeen. Ilokädet saavat aikaan sen, että ostan kukkakimpun ja vien sen jollekulle ilman sen merkittävämpää syytä. Hän varmaankin yllättyy ja ilahtuu.
Ilokädet auttavat lasta hankalan koulutehtävän kanssa.
Ilokädet ompelevat nuoren takkiin siitä irronneen napin. Ilokädet leipovat.
Ilokädet halaavat.
Ilokädet lähettävät vanhukselle postikortin.
Ilokädet pesevät auton ja leikkaavat nurmikon.
Ilokädet ovat auki tekemään hyvää.
Ilon käsineet ovat värikkäät, eloisat, innostuneet.
Pidetään tänään ilon käsineet kädessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ajatuksesi ovat minulle tärkeitä.